tiistaina 10. helmikuuta 2009

17v -syntymäpäivä

Tuli ihana viesti tänään onniteluiksi:
"Elä täysillä,
usko itseesi.

Katso viereesi,
löydä ystäväsi.

Muista unelmasi,
kärsi vaiheistasi.

Etsi rakkauttasi,
kohtaa pelkosi.

Tiedä eläväsi!"

tämän haluan joskus vielä kokeilla;)

tiistaina 27. tammikuuta 2009

Uus vuosi, uudet kujeet

Tuli mieleen että enpä ole pitkään aikaan kirjottanu tänne yhtään mitään niin päätinpä tulla piipahtamaan. Tämä vuosi on alkanut neuloen (monta ihanan pehmeää uutta juttua on mielessä, kohta valmiina on ratsastusvillasukat, jotka on yli polven eli tosi pitkät:).
Pääsin myös viimeviikonloppuna miekkailemaan koko viikonlopun. Tätä lajia olen kaivannut niin kauan, että oli aivan mahtavaa päästä taas floretin kanssa treenaamaan. Ja kiitos kurssilta tulleen uuden kaverin pääsen miekkailutreeneihin myös huomenna, enkä tiedä milloin pääsen seuraavan kerran joten otetaan siitä kaikki irti;)
Varsinaisessa 'pääharrastuksessanikin' eli tanssillisessa voimistelussa on ensi viikonloppuna kisat aivan ihanan ryhmän kanssa, tuskin malttaisin odottaa tätä reissua:)
Lisäksi lähestyvien synttäreiden suunnittelu on alkanut, (lähinnä vieras ja ruokalista) ja tässä ihanassa tyttöjen illassa tullaan tarjoilemaan ainakin jo legendaksi muodostunutta Missisipin mutakakkua.

lauantaina 8. marraskuuta 2008

Vaihderikas viikonloppu

No nyt se sitte sattu kohalle, isosisko käräytti puolivahingossa juomisesta...
Se heitti sen lähinnä läpällä, mutta kukaan muu ei älynny ottaa sitä silleen ja siihenpä se sitte kaatuki. (Enkä oo vissiin lähiaikoina lähössä partyileen yhtään minnekkään.)
Mutta oli ilta sen arvoinen, kuitenkin. Kyseessähän oli meidän lukion bileet ja siellä oli kyllä tosi hauskaa, kaikki järjestelyt meni nappiin ja kaikki tuntu viihtyvän ainakin suht hyvin.
Tänään sitten käytiin (kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen) siivoilemassa ja sen jälkeen menin takas nukkuun vielä kolmeksi tunniksi, että jakso iltapäivällä ottaa vielä meidän kummioppilaan vastaan.
Ranskalaispoika saapu meille sitte tuossa neljän kieppeillä ja sillä oli Dolge Gabbanan lasit:D Oli aika hienot. Ilta suju rattosasti kun jututettiin sitä, lähinnä että miten sillä on menny täällä Suomessa ja sitte pelailtiin lautapelejä. Huomenna on reenit, isänpäivä ja kamalasti läksyjä eli vois lähtä tästä kohta nukkumaan.
-K

lauantaina 1. marraskuuta 2008

Talvi-ihminen, kuitenkin

Viimeisimmät päivät ovat olleet ihania. Oikeasti. Se johtuu todennäköisesti tuosta lumen tulosta, täällä kun on jo melkeen puoleen sääreen kinokset (ah<3).
olen aina luullut että olen enemmän kesäihminen, mutta nyt on kumoutunut kyllä tuo luulo.
Kävin tänään jopa äidin ja kaverin kanssa avantouimassa. Siis oikeasti. Vähän oli mahtava olo sen jälkeen (kannattaa kokeilla!) ja huomenna olisi tarkoitus mennä uudestaan. Koulussakin jaksaa paremmin kun on kevyempi jakso ja lukion bileitä ollaan järjestelty viime viikko (vähänkö ootan niitä!).
Ja sokerina pohjalla sain vihdoinkin kirjan nimeltä Houkutus käsiini.
En voi sanoin kuvailla miten hyvä se on. Jos pidät yhtään fantasia/romantiikka sekotuksesta, lue se. Rakastut.
Neuloin muuten myös pipon eilen Teddy-langasta ilman ohjetta, siitä tuli sievä:)
-K

torstaina 30. lokakuuta 2008

Syysloma Vilnassa


Mentiin ja tultiin aivan tositosi pienellä lentokoneella, oli aika mielenkiintonen lento:D



..ja sielläki oli syksy



Meidän hotelli oli tossa rannalla.



Aamunkoiton portti (oli tosi sievä myös iltavalaistuksessa:)

Kauppoja ja ostoksiakin oli melko paljon, mutta kummistakaan ei tullu kuvia.

perjantaina 17. lokakuuta 2008

Nämä päivät eivät ole meitä varten..

Pyörä varastettiin (ja löydettiin kylläkin seuraavana päivänä), kielten kokeista ropisee kutosia, pää, maha ja lihakset kipeitä ja väsyttää... Tätäkö se kuuluisa syysmasennus on? Opiskelumotivaatio on lähtenyt sukelluskurssille ja syysloma tuntuu olevan vaan päällimmäisenä mielessä (onko se sitten huono asia? ;).
Mutta hah. Nyt on enää yksi tunti tämän hyppytunnin jälkeen ja sitten pääsee kotiin pakkaileen laukkuja Vilnan-matkaa varten. Lento lähtee lauantai-aamuna muistaakseni seitsemältä ja sitä on odotettu! Ihanaa pääsee lomalle ja uuteen kaupunkiin ja vielä kaverin kanssa:) Tietenki mama ja papa tulee myös, mutta onpahan oman ikäistä seuraa...
Pientä matkakuumetta on ehkä havaittavissa;)
Kirjoitan muuten nykyään tuonne toiseenkin blogiin, joka on siis puhtaasti käsitöille pyhtitetty, se löytyy tuolta blogilistalta nimellä Potteristien puikkopiiri, nimi juontaa Vuotavasta noidankattilasta (Potter-lukijoiden keskustelufoorumi, mistä idea on alunpenrin lähtöisin:)

sunnuntaina 12. lokakuuta 2008

Bonsai


Tällainen pieni sulostus lähti tuolta Hulluilta Päiviltä mukaan:)♥