lauantaina 26. tammikuuta 2008

Perhe on pahin -kaneissakin

Lauantaina oli pitkä päivä kanien kanssa. Aamukahdeksalta noustiin ylös ja lähdettiin kaverini Lauran kanssa ajamaan Kaijoharjun Nuorisotalolle kaninäyttelyihin. Kanini Tiara oli ihan hyvässä kunnossa, joten odottelin pisteistä suunnilleen 92, joka on ihan keskivertopisteet. Kävi kuitenkin niin iloisesti, että Tiara sai 94,5p., mitkä olivat siihen mennessä parhaimmat pisteet.

Kaneja oli jäljellä viisi, joten ajattelin, että ehkäpä tänään olisis se kauan odotettu päivä jolloin Tiara voittaisi kanien PPK1:sen (Paras Pet-Kani). No, ikävä kyllä sattui niin, että niissä viidessä jäljellä olevassa kanissa oli kaksi Tiaran perheenjäsentä: emo ja sisko (toisesta poikueesta kylläkin), jotka ovat Lauran kaneja. No näistä sitten molemmat saivat meitä paremmat pisteet:
emo (Amalia) sai 95p. ja sisko (Mix) 95,5 p. ja kiilasivat näin meidän ohitsemme. Ikävä kyllä tipuimme vielä PPK-vertailussa alaspäin ja jäimme viidensiksi, mutta hieno ruusuke tuli ja oli mukava päivä. Niin ja tyhjennettiin mekin vähän Lauran apuna pöytää, mukaan tarttuivat siis päivän aikana tällaiset palkinnot: PPK5, naaraiden avointen luokkavoittaja, kunniamaininta 5p. kohdista, Estehypyn II ja kunniamaininta turkista.


Tiara pöydällä^

^Kunniamaininta turkista ja PPK5 -ruusukkeet


Kaikki ruusukkeet mitä Tiara on joskus saanut:)

keskiviikkona 23. tammikuuta 2008

Faniklubi Postiryöstäjille

Olen tässä viime aikoina seurannut suurella mielenkiinnolla Göteborgin tapahtumia niin radiosta, lehdistä kuin telkkaristakin. Ihan mielettömän hieno rikos! Ketään ei haavoitettu (mitä nyt muutama auto paloi), ryöstäjät saivat saaliinsa (jossa ei mennyt taatusti kenenkään omaisuutta) ja mikä parasta: ruotsalainen poliisi on ihan kujalla. Tuli tosi nostaloginen olo kun kuunteli tuota juttua, tuollaisiahan ryöstäjien kuuluu olla! Vähän ehkä Ocean's elevenin tyylinen juttu. Toivon (usko tai älä), sydämeni pohjasta, että näitä rosvoja ei saada ikinä kiinni. Pitäähän maailmassa olla vielä tyylikkäitä varkaitakin;>

tiistaina 22. tammikuuta 2008

Ensimmäistä päivää

Joku viisas ihminen sanoi minulle, että joka päivä täytyy tehdä jotain uutta elämässä, ettei tuntisi kulkevansa samaa rataa koko ajan. Päätinpä tänään ottaa neuvosta vaarin ja pyydystää lumihiutaleita pyörällä ajaessani. Jos et ole koskaan kokeillut, kannattaa ehdottomasti, se oli hauskaa! Vaikka lopputulos oli tietysti se, että löysin itseni keskeltä pehmeää lumipenkkaa (no, elämä on...).

Niin ja siis että mitenkä se tähän ensimmäiseen blogimerkintään liittyy? No tämäkin oli sinänsä yksi uusi asia yhteen uuteen päivään. Uskon, että minun kuuluisi pitää nyt pitkä kertomus siitä, miksi päätin alkaa vuodattamaan päiväni tapahtumia nettiin. Tässä kohtaa minun täytyy siis tuottaa sinulle pettymys, se oli nimittäin silkka päähän pisto. Kaverini ehdotti minulle että mitäs jos kokeilisit ja mikäpä siinä.
Neuvona siis kaikille tähän päivään (vaikka ette sitä kaipaisikaan): Tehkää joka päivä jotain uutta ja kaikkea uutta kannattaa aina kokeilla!