torstaina 21. elokuuta 2008
Haipakka
Haa tänään on taas jokavuotinen Korttelihaipakka, jonne ois tarkotus taas mennä. Tavotteena ois löytää ainaki yhdet collegehousut ja lahja Kajaanilaiselle kaverille jolla on viikon päästä synttärit:) Näin sitä viimeksi vappuna ja olen ihan innoissani menossa niille. Oon perjantaista sunnuntaihin (siis ensi viikolla) ja pirskeet on lauataina:) Laitan tänne kuvia sitte mitä löysin:P
tiistaina 19. elokuuta 2008
Vettä ja uusia ihmisiä
Olivat ihania nuo syrnikit:) Vaikka ne tulivat hieman soveltavalla ohjeella kun meillä ei ollut aineksia oikein:D Laitoin niihin piimää, vehnäleseitä ja muuta vähemmän-sinnekuuluvaa ja niistä tuli silti hyviä! Pitää ensi kerraksi ostaa oikeat aineet ja kokeilla uudestaan:D
Koulu on nyt alkanut oikein rytinällä ja läksyjä on enemmän kuin tarpeeksi. Lukujärjestyskään ei ole turhan helppo: neljänä päivänä kahdeksasta neljään, (maanantaina ja torstaina on onneksi hyppytunti) ja perjantaina kahdeksasta yhteen. Ja ihan niin kuin sokerina pohjalla viitenä päivänä olen tullut uitettuna kotiin kun on kotimatkalla satanut vettä heti reippaammalla kädellä.
Lovely.
Mutta ettei nyt aivan totaalisen masentavaksi menisi tämä niin saahan sitä sentään hypäreillä tutustua uusiin ihmisiin, meilläkin on puoli luokkaa minulle uusia ihmisiä:) Ja piltin voimalla mennään neljän päivinä: edellisenä iltana kauhee eväiden pakkaus aina:D Että hengissä selvitään.
Tai yritetään ainakin.
-K

perjantaina 15. elokuuta 2008
Viikonloppu:)
Ihanaa, viikonloppu ekan lukioviikon jälkeen tuntuu niinku pitempiki loma olisi alkamassa:) Talo tosin pitää siivota että pääsee sitten syyslomalla Barceloonaan tai Vilnaan, kohdetta ei oo vielä päätetty. Ja jos olis oikein ahkera ja tekis nyt viikonloppuna kaikki kouluhommat niin ei ois tuo ens viikkokaan niin raskas.
Mutta ei tänään! Tänään rentoudutaan! Itse asiassa löysin eräästä blogista hyvän uuden lettuohjeen ja taidan lähtä sitä kokeilemaan. Blogin linkki ei suostu nyt linkittymään, joten laitan pelkän osoitteen: http://monkeyfood.net/2007/08/04/suussasulavat-syrnikit/
Ja myös kuva on kopioitu sieltä. Saa nähdä onko hyviä;)

keskiviikkona 13. elokuuta 2008
Complicated
Nyt on menossa niinku niin monimutkanen ihmissuhde, että rikkoo omat ennätykset ihan 100-0. Ensin tuntuu että wou ompa kiva tyyppi! Sen jälkeen: no okei, hiukka ahistava. Ja sitte alkaaki ahistaa jo niin paljo että pittää laittaa koko homma poikki. Eikä aavistustakaan miksi.
Outoa. Vaikka kumpiki haluaa vaan hyvää toiselle.
Ja sitten tulee muutama rauhallinen, ihana hiljaiselonpäivä jolloin kaikki on taas reilassa, toisesta ei ole kuulunut mitään. Ja itsestä tuntuu että ihanaa nyt soon ohi, ei tarvi miettiä mitään...
Ja sitte se lähettää viestiä että ahistaa niin paljo että on pakko saaha puhua. Ja tietenki ite huolestuu, että mikä on.
Ja sitte taas puhuttiinpuhuttiinpuhuttiin... Ja nyt kaiken pitäs olla taas hyvin.
Ehkä.
Vähänaikaa edes.

tiistaina 12. elokuuta 2008
Sunshine
Aurinko paistaa taas ihanaa:) Nyt on sitten ensimmäinen kunnon koulupäivä takana, ehti olla jo kolmea ainettakin. Tunnilla katottiin ikkunasta että voi ei, vettä sattaa vaakasuorana ihan saavista kaatamalla, miten me selvitään kotiin. Mutta onneksi sato sillon kunnolla niin ku meillä loppu koulu niin oli vaan vähän pilvistä ja nyt paistaa ja nätisti ilta-aurinko:) Läksyt alkaa pikkuhiljaa olla tehty huomiselle ja muutenki kouluhommat reilassa, vois lähteä pikku lenkillä rullaluistimilla tai juosten. Pää on vielä vähän kipeä tuosta kauheesta matalapaineesta, mutta eiköhän se hellitä ku taivaski on jo kohta ihan selkee. Löysin tämmösen just tämän päivän säätä hyvin kuvaavan kuvan niin laitanpa tähän (ei siis ole itse otettu)

Katoin tänään Heidiltä lainaamani TSH1 leikkaamattoman version kaverin kanssa loppuun ja aw se oli niin hyvä:)<3 Huomenna pitääki sitte jo palauttaa ne että Heidi saa täydenneltyä muutokuormaansa. Mutta nyt lähden tuonne ihanaan iltaan ulkoilemaan ennen ku tulee pimeää:)

maanantaina 11. elokuuta 2008
Back To School
Taas on aika palata takaisin koulun penkille ja kaikki valittaa.
Miksi? Itse asiassa minulle koulu tuli mitä parhaimpaan aikaan, sillä omat ajatukset alkoivat kiertää jo ehkä liiaksikin samaa rataa, mutta uudet tuulet saivat aivot ihan kivasti tuuletettua ja nyt on tosi hyvä fiilis, tuntuu että jaksais ehkä opiskellakin:)
"If you were waiting for the opportune moment, that was it."

tiistaina 5. elokuuta 2008
Onnellinen elämä
Sain ihanan kiertokirjeen yhdeltä kaveriltani, ja se oli niin herkästi hymyn nostattava että ajattelin laittaa sen tännekkin, että muistaisi nämä asiat huonoinakin päivinä:)
-K
Pientä hymyä ja lämpimiä tuulosia.
Tämä vie vain 2 min. Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuinlukea ja ajatella mukavia asioita.
Ole kiltti ja lähetä takaisin minulle, lopussa saat nähdä miksi. Ajattele kohtia yksi kerrallaan ennen kuin luet eteenpäin; se saa sinut iloiseksi :-)
Muistatko, millaista on...
> > >>>> > >>> 1 olla rakastunut
> >>>> > >>> 2 nauraa niin paljon että vatsaan alkaa sattua
> > >>>> > >>> 3 lämmin kylpy
> > >>>> > >>> 4 ei yhtään jonoa kaupassa
> >>>> > >>> 5 erityinen katse
> > >>>> > >>> 6 saada e-mailia
> > >>>> > >>> 7 ajaa uudella hienolla tiellä
> > >>>> > >>> 8 kuulla lempikappaleesi radiosta
> > >>>> > >>> 9 maata sängyssä ja kuunnella sadetta
> > >>>> > >>> 10 lämmin pyyhe
> > >>>> > >>> 11 löytää alennusmyynnistä sellainen paita, jonka haluat
> > >>>> > >>> 12 suklaapirtelö tai vanilja tai mansikka
> > >>>> > >>> 13 tunteja pitkä puhelu
> > >>>> > >>> 14 vaahtokylpy
> > >>>> > >>> 15 nauraa niin paljon, että kyyneleet valuvat silmistä
> > >>>> > >>> 16 hyvä puhelu
> > >>>> > >>> 17 rantahiekka
> > >>>> > >>>> > >>> 18 löytää rahaa vanhan takin taskusta
> > >>>> > >>> 19 olla huvittunut omista jutuista
> > >>>> > >>> 20 puhelu, joka soi monta kertaa
> > >>>> > >>> 21 juosta edestakaisin kastelulaitteen läpi
> > >>>> > >>> 22 nauraa ilman mitään syytä
> > >>>> > >>> 23 että on ystäviä, joita voi kehua toisille ystäville
> > >>>> > >>> 24 hymyillä vanhalle tarinalle sisäisesti
> > >>>> > >>> 25 ystävät
> > >>>> > >>> 26 kohdata, joku joka puhuu sinusta hyvää
> > >>>> > >>> 27 herätä ja huomata, että saa nukkua pitkään
> > >>>> > >>> 28 ensisuudelma
> > >>>> > >>> 29 saada uusia ystäviä tai kokoontua
> > >>> yhteen vanhojen kanssa
> > >>>> > >>> 30 leikkiä lemmikin kanssa
> > >>>> > >>> 31 kun joku leikkii hiuksillasi
> > >>>> > >>> 32 suloiset unet
> > >>>> > >>> 33 tuore kahvin tuoksu
> > >>>> > >>> 34 huviretki hyvien ystävien kanssa
> > >>>> > >>> 35 keinua tosi korkealle
> > >>>> > >>> 36 paketoida joululahjoja
> > >>>> > >>> 37 laulaa tosi korkealle, kun olet ihan yksin, ilman että tunnet itsesi tyhmäksi
> > >>>> > >>> 38 kuunnella todella hyvää musiikkia
> > >>>> > >>> 39 saada katsekontakti hyvännäköisen vieraan kanssa
> > >>>> > >>> 40 voittaa todella vaikeassa pelissä
> > >>>> > >>> 41 leipoa pikkuleipiä, pullaa, pizzaa tai piirakkaa
> > >>>> > >>> 42 saada kotitekoinen lahja ystävältä
> > >>>> > >>> 43 olla yhdessä ystävien kanssa
> > >>>> > >>> 44 nähdä ystävien hymyilevän ja nauravan
> > >>>> > >>> 45 pitää kiinni sen kädestä kenestä pidät
> > >>>> > >>> 46 saada hali
> > >>>> > >>> 47 tavata vanha ystävä ja huomata, että olet itse muuttunut parempaan suuntaan
> > >>>> > >>> 48 laskea liukumäkeä uudestaan ja uudestaan
> > >>>> > >>> 49 nähdä jonkun ilme, kun hän avaa sinulta saamaansa lahjaa
> > >>>> > >>> 50 nousta sängystä joka aamu ja ajatella, että on tulossamahtava päivä
> > >>>> > >>> 51 olla terve
> > >>>> > >>> Lähetä nämä arkipäivän tähtihetket vähintään seitsemällehenkilölle
> > >>> puolen tunnin sisällä ja jotain kivaa osuu tiellesi lähimpinätunteina. Muista myös lähettää sille jolta tämän sait.
-K
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)